Keskisuomalaiset pääkaupunkiseudulla- syntysikermä
Kotomaamme keskiöstä, Sisä-Suomen syvämmestä
kulkeu'uttiin kauemmaksi, rannan raidoilta reissattiin
opin uuvven ottajiksi, työn ja toimen taitajiksi.
Aherruksen auvossakin kaipuu juurille koversi,
yhteistuumiin yhytteli,
heimohenkeä herätti.
Niin myö ryhmälle ryhyttiin, KSO:lle kokkoonnuttiin,
syntysanat soman seuran ohjenuoraksi punottiin:
Yhess' tehden, toista auttain
mielen maireaks maustamme,
metson pyrstön pystytämme,
ikäväämme lievitämme,
ilon ilmoille nostamme,
Keski-Suomen kunniaksi,
heimolaistemme hyväksi.
Sipoon Martinkylässä 25.9.2013
Tiina Lindholm
PÄÄKAUPUNKISEUDUN KESKISUOMALAISET RY ( METSOPOLI)
Pääkaupunkiseudun keskisuomalaiset ry eli Metsopoli sai alkunsa keuruulaislähtöisen Jari Pietiläisen pitkäaikaisesta unelmasta tavoittaa ja yhdistää pääkaupunkiseudulle muuttaneet keskisuomalaiset, perustaa heille oma yhdistys ja järjestää monipuolisia tapahtumia kokoamaan ”hajalleen lehahtaneita metsoja”. Unelma sai siivet elokuussa 2013, kun Pietiläinen etsi ja löysi samanhenkisiä ihmisiä ideaansa tukemaan. Metsopolin perustamiskokous pidettiin 2.10.2013 Keskisuomalaisella Osakunnalla (KSO:lla) Helsingissä. Yhdistysrekisteriin se merkittiin 28.11.2013. Samalla se liittyi Suomen Kotiseutuliitto ry:n jäseneksi ja sai Saarijärvi-Seuran yhteisöjäsenekseen edustajanaan Tiina Lindholm. Sanomalehti Keskisuomalainen osoitti välitöntä kiinnostusta uutta yhdistystä kohtaan tukien alkuvaiheessa sen toimintaa monin tavoin.
Yhdistyksen sääntöihin sen toimintaideaksi kirjattiin ”kotiseudun kaikinpuolinen kehittäminen paikallisten erityispiirteiden pohjalta, elinympäristön laadun parantaminen ja ihmisten viihtyvyyden lisääminen, kotiseututietouden lisääminen, kotiseutuhengen ylläpitäminen, omatoimisuuden voimistaminen sekä kotiseudun kulttuurien vaaliminen ja edistäminen”, jossa eräänlaiseksi johtoajatukseksi muotoutui kuulujen muskettisotureiden tunnuslause: ”Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta”. Näiden lisäksi Metsopolin ensimmäinen hallitus (1.1.-31.12.2014) laati yhdistykselle henkiset arvot tammikuussa 2014, sillä kaikelle toiminnalle haluttiin tukeva perustus ja linjakkaat periaatteet erityisesti nykyisinä aikoina, kun elämässä tapahtuvat monenlaiset ulkoiset muutokset ovat nopeita ja niihin sopeutuminen voi tuntua vaikealta. Osaltaan jäsenyys Suomen Kotiseutuliitossa, jolla myös on omat toimintaansa ohjaavat arvot, velvoitti ottamaan huomioon erilaiset eettiset ja arvokysymykset. Koska pidettiin tärkeänä, että Metsopolin toiminta olisi ”yhteishyvää”, yleisesti hyväksyttyä ja suhdanteista riippumatonta ja jotta yhdistys voisi tradeerata toiminnastaan jotain pysyvää ja merkityksellistä tulevillekin jäsenilleen, laadittiin avuksi ja ohjenuoraksi seuraavat arvot: jäsenistön hyvä; avoimuus ja rehellisyys; vastuullisuus ja sitoutuminen; kokemusten jakaminen ja yhdessä oppiminen; suvaitsevaisuus; lojaalisuus; rohkeus ja luovuus sekä aikaisempien sukupolvien työn arvostaminen. Metsopolin hallitus tarkistaa ja tarvittaessa päivittää arvot vuosittain.
Näiden ”perusasetelmien” pohjalta Metsopoli voidaan määritellä Uudellamaalla asuvien keskisuomalaissyntyisten, keskisuomalaisen identiteetin omaavien ja Keski-Suomesta kiinnostuneiden yhdistykseksi
Toimintamme arvoja ovat:
Jäsenistön hyvä
Avoimuus ja rehellisyys
Vastuullisuus ja sitoutuminen
Kokemusten jakaminen ja yhdessä oppiminen
Ajantasaisimman tiedon tuotteistamme ja palveluistamme
www.metsopoli.fi
info@metsopoli.fi
Facebookissa ryhmä Metsopoli